maanantai 10. tammikuuta 2022


Blogi kirjoittelu on jäänyt todella vähälle. Jos haluat seurata, mitä Mizz ja Pyry puuhaa niin heidän touhujaan pääsee seuraamaan paremmin Instagramista (kirsi_korh) :)

Hyvää alkanutta vuotta 2022!

sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Pyry, Töhöttimen Ryhmy

 


Meille muutti viikko sitten torstaina Pyry, Töhöttimen Ryhmy, Mizz’n ja Häärän poika.
Pyry on kotiutunut hyvin, ensimmäisenä iltanakaan ei pahemmin itkeskellyt ainoastaan ruokailun aloittaminen tuntui olevan vähän outoa, kun ei ollut viittä muuta jakamassa ruokakuppia.
Ensimmäinen viikkona on tehty tuttavuutta ihmisten, Mizz’n sekä Kissin kanssa. Pahimpina hellepäivänä käytiin kokeilemassa uimista, hän kävi 1-3 kertaa järvessä, sitten riitti. Meidän lähi uintipaikka ei ole paras uimaan opettelevalle pennulle, on vain pieni kaistale missä ei ole heinää. Viikossa ehdittiin käydä kerran kylillä kävelemässä, kerran oli mukana Mizz’n rally treeneissä Sorsasalossa. Eilen lauantaina käytiin tutustumassa treenihalliin, mukaan tuli kasvattaja Suvi sekä isosisko Särmä ja tietysti Mizz. Meillä oli oikein mukava halliin tutustuminen, Pyry meni pari kertaa lyhyen putken ja muuten vähän leikittiin. Niin Pyry kuin Mizzkin joutuu/pääsee opettelemaan oman vuoron opettelua, tavoitteena rauhallisesti ja hiljaa odottavat kaverukset :)

Mizz’llä oli alkuun tottumista toiseen koiraan kotona, ulkona olo sujui alusta asti ilman murahtelua, mutta sisätiloissa ensimmäisinä päivinä murahtelua ja irvistelyä oli hyvinkin herkästi. Ilokseni olen saanut seurata Mizz’n lämpimistä Pyrylle :) Parina päivänä on jo leikkimielistä hammastelua ollut ja pystyvät syömään puruluuta vierekkäin :)

9 vko

Odotetaan herkkuja.

Leikkimielistä nahistelua.

Puruluiden syönnissä.



Jännittävä kevät ja kesä mennyt nopeasti. Mizz’n saatua hyvät terveystulokset niin toteutui Häärän, Tingelbergin Like and Share, ja Mizz’n treffit meillä 13.3. Treffit onnistuivat oikein hyvin ja mentujen odotettu laskettu aika oli toukokuun puolessa välissä. Pennut syntyivät 13.5., neljä tyttöä ja kaksi poikaa.

Kuva Suvi Paasonen



Kesäkuussa osallistuttiin Mizz’n kanssa agilitytutkimukseen sunnuntaina 13.6. sekä torstaina 17.6. Jyväskylässä Hippos-hallilla. Tutkimuksessa kerättiin tietoa miten esteen korkeus vaikuttaa agilitykoiran hyppäämiseen? Millaisia voimia koiraan kohdistuu A-esteelle ponnistavassa tai siltä laskeutuessa? 
Koirille suoritettiin eläinlääkärintarkastu, karvojen ajelua merkkeiden kiinnityspaikoista, koon ja rakenteen mittaus: paino, säkäkorkeus sekä pitkien luiden pituus mitattiin. Lisäksi mitattiin raajojen ja nivelten liikelaajuus. Ennen lämmittelyä kiinnitettiin merkkerit paikoilleen.
Mizz’lle tutkimukset meni hyvin, mutta karvojen ajelu oli hankala ja jossain vaiheessa aattelin jo, että tämä oli tässä, me ei päästä osallistumaan tutkimukseen. Mutta karvojenajelukoneisiin siedättämään ja vähitellen ajelemalla saatiin karvat ajeltua, siihen meni noin tunti. Aikaa oli varattu noin kolme ja puoli tuntia tutkimukseen koiraa kohden. Onneksi tätä karvojen ajelua ei tarvinnut toistaa enää toisena tutkimuspäivänä. Ekana tutkimus päivän oli hyppykorkeuden-tutkimus: laskeutumisen mittaaminen. Hyppykorkeudet olivat 44 cm, 55 cm ja 66 cm. Hyppyjä oli kolme. Toisena tutkimuspäivänä oli vuorossa hyppykorkeuden-tutkimuksen ponnistuksen mittaukset ja A-este tutkimus. 
Mizz suoriutui tehtävistä tosi hienosti eikä toistoja tarvinnut kovin montaa korkeutta kohti eikä A-estettä tarvinnut mennä kuin max kuusi kertaa, kun oli saatu hyvät tulokset.

Hippos-hallilla 


Keväällä otettiin vähän kevyempää treenaamista agilityssa, enemmänkin kiinnitettiin huomiota omaan ohjaamiseen, mm yhdellä treenikerralla kerrattiin valssi sekä persjättö ohjauksia. Agility kisoihin ei olla tänä vuonna vielä osallistuttu, kun lähiseudulla olisi ollut kisoja niin itsellä oli työvuoroja ja sitten oli tuohon agilitytutukimukseen osallistuminen.Keväällä panostettiin enemmän rally-toko treeneihin. Kesäkuun 6. osallistuttiin Laukaassa rally-toko kisoihin. Tuomarina oli Tytti Lintenhofer. Päivä oli lämmin, se ei haitannut, mutta ötököitä oli paljon ja alku oli haasteellinen. Haasteellisesta alusta huolimatta saatiin pidettyä pakka kasassa, pienillä piste menetyksillä tuloksena 95 pistettä :)



RTK4 :)



Heinäkuun 3. rally-toko kisoissa Lieksassa. Tuomarina Iiris Harju. Kisapäivä oli todella lämmin jo aamusta. Minä aiheutin meille heti ekalla kyltillä -10 pisteen menetyksen, koska Mizz oli menossa tuomarin luokse ja kutsuin Mizzin takaisin, jolloin rintamasuunta ei ollut enää samansuuntainen, ei tässä vielä mitään, mutta en jostain kumman syystä uusinut tehtävää. Toimitsija teltan lähellä Mizz jäi katselemaan ihmisiä, lisää miinuksia repisi, kun mentiin liian lähellä kylttejä molemmat vasempaan täyskäännöksessä sekä molemmat oikeaan täyskäännöksessä, niissä Mizz osui kyltteihin. Pikku virheitä sieltä täältä, luulin jo että saadaan rally uramme ensimäinen hylätty, mutta saatiin kasaan 78 pistettä. 





tiistai 23. maaliskuuta 2021

Terveystutkimukisa

Mizz’n kanssa käytiin viikolla 10 keskiviikkona Jyväskylässä eläinklinikan Huiskuhännässä virallisessa silmätarkastuksessa sekä polvitarkastuksessa.

Viikolla 10 perjantaina käytiin Kuopion eläinlääkärikeskuksessa ottamassa viralliset olka ja selkäkuvat. Mizz’stä on otettu kaksi vuotta sitten nämä kuvat, mutta sillon ei vielä Kennelliitto lausunut olkakuvia ja selästä saatiin nyt spondyloosi lausunto. 


Ei voi olla muuta kuin äärettömän onnellinen erinomaisista tuloksista :D



perjantai 19. helmikuuta 2021

Swaun ystävänpäivätreenit

Ystävänpäivänä päästiin hurvittelemaan isolla kentällä Iwona Golabin Swaulle suunnittelemalla hyppyradalla. Oli kyllä mukava treenata pitkillä esteväleillä! Isoin haaste varmaan oli saada pidettyä pakka kasassa, että olisi ajoissa ohjaamassa. Mentiin alkuun lyehemissä pätkissä rataa ja lopuksi kokeiltiin mennä koko rata 1- 36. Siinä oli paljon säätöä ja ainakin minulla hapotti jalkoja jo estellä 27/28 vaiheilla tosi paljon sekä olin myöhässä monta kertaa, sähläyksistä huolimatta meillä oli hauskaa :D 


Videolla on pätkät 1 - 11 ja 9 - 27

Vuosi 2020

 

Korona pandemiasta huolimatta saavutimme vuoden 2020 tavoitteet yliodotusten :)

Agilityssa tavoitteena saada kontakti esteet kuntoon, tähän panostetaan nyt alkuvuodesta erityisesti omatoimitreeneissä. Tavoitteena puomille ja keinulle rentoa ja mukava tekemistä, A-este sujuu aika hyvin. Lisäksi jatketaan vihjesanojen opettelua, este erotteluja sekä itsenäistä tekemistä. Kepeille lisää treeniä häiriössä sekä erilaisia kulmia. Kisoihin pyritään menemään kerran kuussa, jos vain minun työvuorot sen sallivat. Kisoihin tavoitellaan hyvää yhdessä tekemistä :)

Rally-tokossa on tavoitteena saada hyväksytyt tulokset voittaja luokasta. Haasteellisin asia tällä hetkellä on peruuttaminen sivulla suoraan. Vähitellen on tarkoitus aloittaa myös mestari luokan kylttien opetteleminen.

Agilityssa keväällä siirryttiin viikoittaisesta ryhmätreeneistä henkilökohtaiseen valmennukseen, valmennustreenit kaksi kertaa kuukaudessa, näin saatiin tehostettua meidän oppimista. Puomia treenattiin ahkerasti keväällä, mutta pieni jännitys siinä vain pysyi, syksyllä Joensuun kisojen jälkeen tuumattiin valmentajien kanssa, että treenataan Mizz’lle pysäri puomi. Näin on saatu puomille niin Mizz’lle kuin minullekin rentoutta mennä puomia ja myös keinulle on saatu rentoutta ja varmuutta tekemiseen. Kisoihin ei tietenkään päästy niin usein kuin oli tavoite, mutta viidet kisat kuitenkin ja 14 starttia, joista kaksi kakkos luokassa.

Rally-tokossa päästiin vihdoin kisaamaan elokuusta alkaen. Elo- ja syyskuussa päästiin kisaamaan kaksi kertaa Kuopiossa ja kerran Mikkelissä voittaja luokassa ja saatiin RTK3. Keväästä alkaen otettiin mestariluokan tehtäviä harjoitteluun ja hiottiin aikaisempia taitoja, niinpä marraskuussa startattiin mestariluokassa Kuopiossa ja oltiin mukana Swaun piirinmestaruus joukkueessa, joka sijoittui kolmanneksi :)


sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Rally-toko mestariluokassa starttaus

Lauantaina 28.11.2020 Kuopiossa Koiramekassa Hukka-Putki järjesti rally-tokon tuplakisat. A-kisa oli yleinen ja B-kisa piirinmestaruukisa, me päästiin B-kisaan mukaan Swaun piirinmestaruus2 joukkueessa. 

Kisaviikon maanantaina tehtiin kisoihin valmistavat treenit Midog rally-tokovalmennusryhmän kouluttajan Saanan ohjauksessa. Kiinnitettiin huomiota lähtöön, tehtävien suorituspaikkoihin sekä mitä tehtäviä kannattaa/ ei kannata uusia. Tehtiin myös pienet ratatreenit. Tiistaina käytiin Koiramekassa omatoimisesti harjoittelemassa sarjahyppyjä ja siihen yhdistettynä vauhdikkaita liikkeitä sekä pysäyttäviä tehtäviä. Harjoiteltiin myös putkea ja sen läheisyydessä erilaisia tehtäviä mm. merkille lähetys, pyörähdyksiä. Keskiviikkona vielä tehtiin lenkin jälkeen omassa pihassa vähän seuraamista ja pidettiin hauskaa :) Torstaina meillä olikin agilitytreenit ja perjantai pidettiin täysin lepopäivä.

Kisapäivänä ehdittiin aamusta käydä kunnon metsälenkki ja siellä muisteltiin vähän peruuttamista sivulla sekä ohjaajasta poispäin peruuttamista sekä seuraaamista. Olo oli kohtalaisen rento vielä kotona, mutta kisapaikalla kisajännitys lisääntyi. A-kisan rataantutustuminen alkoi puoli kolmelta, sain mielestäni merkattua hyvin ”askelmerkit” kohdilleen, missä mitäkin pitää tehdä. Jännitys kasvoi minulla ihan kohtuuttoman suureksi, kun Mizz lähtöön mennessä haistelee eikä meinaa tulla sujuvasti perusasentoon. Tehtävä yksi mennään vähän haistellen ja sieltä vauhdikkaasti kohti tehtävää kaksi, katselee jo lähellä olevaa hyppyä eikä keskity kunnolla ja tulee eteen, tämä uusitaan ja saadaan onnistunut suoritus. Hypyt ja niiden välissä pyörähdys menee vauhdikkaasti ja on lähellä ettei karkaa hypylle, mutta malttaa Mizz kuunnella lupaa hypätä. Siitä tehtävälle kuusi eteen tulo hieman liian innokkaasti niin pylly heilahtaa vinoon. Neljä seuraavaa tehtävää menee virheittä. Iloinen yllätys peruuttaminen sivulla oikealla puolella menee lähes täydellisesti, tämä on ollut tähän asti haastava, koska Mizz lähtee usein peruuttamaan todella vinoon. Liikkeestä maahan menee vinoon siitä yksi miinus. Tehtävällä  17 minulla tapahtuu mystinen ajatuskatkos ja olen jo menossa kiertämään Mizz´ä, tälle tehtävälle Mizz pysähtyi istumaan hitaasti ja hieman vinossa, uusittiin tehtävä. Viimeisellä tehtävällä vihdoin tunsin itseni rauhalliseksi :) Tuomarina tällä radalla oli Maria Riski. Pisteitä saatiin 88 ja kommenttina ”Hieno rata”


B-kisan rataantutustuminen vartin yli neljä. Tämä rata tuntui helpommalta kuin A-kisan, mutta tämä rata valaisi minulle mitä kaikkea meidän täytyy tulevissa treenissä hioa kuntoon, että muistan ne myös kisoissa :) Houkutuksessa oli pehmolelu ja kipossa ruokaa, kumpikaan ei houkutellut Mizz´ä, mutta saatiin kontorlli virhe lattian haistelusta. Haistelua tapahtui alkuu harmillisen paljon. Kolmannelle tehtävälle Mizz tuli hitaasti perusasentoon, mietin jo uusimista. Tehtävällä neljä minä teen kolmen pisteen virheen ottamalla sivuaskeleen. Tehtäv kuusi tehdään epätarkasti, pitää muistaa treenata tätä tiiviimmäksi. Liikkeestä istuminen onnistuu hienosti. Tehtävällä 12 minä aiheutan meille -10 sillä, että en muista tehdä täyskäännöstä paikallaan :( Valkovuokko tehtävällä 13 Mizz pyörähtää väärään suuntaa ja uusitaan tehtävä, lähellä on ettei uusita väärästä paikasta. Peruuttamisessa sivulla Mizz ei malta peruutta kolmatta askelmaa kunnolla. Putki tehtävälle Mizz on lähellä karkaamista, mutta onneksi  kiltisti odottaa lupaa suorittaa mieleisen tehtävän :) Tuomarina Kirsi Petäjä. Pisteitä saatiin 72 ja kommenttina ”Hyvää yhteistyötä. Lahjakasta menoa” 



B-kisassa ratkottiin myös piirinmestaruus yksilö- ja joukkuemestaruudet. Meidän seuralta oli mukana kolme joukkuetta ja yhteensä joukkueita oli kolmetoista. Oltiin Mizz’n kanssa mukana Swaun piiriM 2 joukkueessa ja me voitimme pronssia :) Meidän joukkuekaverit Saana&Käämi saivat tuloksen avo100 ja Saara&Ava mes97.

Meidän joukkue

Joukkue palkinto maistuu :)