sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Kevään treenikausi aloitettu ja tavoitteita 2019 mietitty

Agilityssa meillä on edelleen vakiovuoro tiistaisin Pro Perrolla, tarkoitus on lisäksi käydä yksäritunnilla opettelemassa keppejä sekä kontaktien harjoittelua olisi tarkoitus aloitella. Kontaktien harjoitteluun me saatiin  jo kotiläksynä opetella peruuttamista laatikkoon.  Tammikuussa on päästy jo kahdesti yksäreillä harjoittelemaan keppejä ja ne on kannattanut, Mizz tykkää niistä ja on taitava 😊Koiramekassa käydään lisäksi muutaman kerran kuussa omatoimitreeneissä. Omatoimitreeneissä harjoitellaan kotiläksyjä ja/tai tehdään Ilomme "Ajatteleva agilitykoira" -kurssin harjoituksia.

Ajatteleva agilitykoira harjoitus

Keppien 7. harjoitus 

Toko treeneissä jatketaan Pondera koirakoulussa valmennusryhmässä maanantaisin. Vuoden ekoissa treeneissä harjoiteltiin omavalintana ruutua. Edellisellä kerralla, kun tehtiin ruutua Mizz säikähti, kun joku kavereista törmäsi häkki alueella ja kuului kova kolahdus ja Mizz  silloin hiukan epäröi tehdä uudelleen. Aloitettiin harjoitus niin, että ruudussa oli lelu valmiina. Tosi vauhdikkaasti meni ruutuun, näin tehtii pari kertaa. Seuraavaksi laitettiin  ruutuun kosketusalusta,  mihin Mizz tietää, että pitää laittaa etutassut. Lähetys ruutuun ja hienosti kosketusalustalle,  vahvistin seis käskyllä pysymistä paikoillaan seisomassa ja menin ruutuun palkkaamaan 😊
Tämän viikon treeneissä tsekattiin mikä tilanne nouto harjoittelussa. Ei vielä heitetä kapulaa, vien sen edemmäs ja käsken noutamaan. Nostaa hyvin, vähän korjaa kapulan asentoa suussa, tulee hienosti kapulan kanssa sivulle. Saadaan ohjeeksi tehdä noutoa pidemmällä matkalla, saadaan vauhtia, palkkaan vaihtelevasti heti hyvästä nostosta tai kun on nostanut kapulan ja lähtee ilman kapulan asento korjauksia tulemaan vauhdikkaasti kohti ja super palkka. Välillä harjoitellaan myös perille asti tulemisesta ja matkaa vaihdellen. Lisäksi saatiin kotiläksyksi opetella tunnistusnoutokapulalla pitkää nenä kosketusta. Tässä oli haastetta aluksi, koska tunnarilla opeteltiin kapulan pitoa, mut nyt onnistuu jo pitkä nenä kosketus 😊

Aloitettiin myös  Rally-tokon jatkokurssi, siellä opetellaan alokas ja avoimen luokan kylttejä. Tämä kurssi kestää helmikuun loppuun.


Tavoitteita vuodelle 2019:

Agility:

  • oppia kuuntelemaan tarkasti vihje sanat
  • suuntakäskyt haltuun
  • kepit/kontakti esteet
  • käydä mölli kisoissa
  • ohjaaja opettelee ohjauskuvioita, rytmitystä, liikkeellelähtöjä ym


Toko:

  • alokas luokan liikkeet varmoiksi
  • ylempien luokkien liikkeitä
  • mölli kisoja
  • alokas luokan aloitus syksyllä/loppuvuodesta


Rally-toko:

  • opetella erilaisia kylttejä
  • mölli kisoja
  • alokas luokan kisat talvella 



Pro Team 2018-2019 leiripäivä

Pro Team neljäs leiripäivä lauantaina 12.1.2019
Päivään kuului kahdet ratatreenit, keppi/kontakti treeni ja Sport Mental Coach Tero Puustinen luento. Luennolla oli kattavasti asiaa ohjaajan palautumisen vaikutus fyysiseen ja psyykkiseen suorituskykyyn sekä miten tärkeää on miten/mitä syöt, riittävästi lepoa ja muistaa myös oma lihashuolto.

Mizz'n kanssa päivä alkoi keppi treeneillä, aikaisemmin viikolla oli treenattu keppejä ohjureiden avulla, joten samalla tavalla jatkettiin. Ensin meillä oli kaikilla kepeillä ohjurit, mutta hyvin nopeasti vähennettiin ohjureita,  koska viikolla tehdyssä treenistä oli jo vähennetty niitä. Hienosti jaksoi keskittyä pujottelemaan ja treenin lopuksi meillä oli enää kolme ohjuria paikalla alussa, keskellä ja lopussa. Palkkana toimi hyvin eteen jätetty lelu.

Sannan ratatreenissä teemana oli irtoaminen ja käännökset. Mizz irtoaa hyvin, käännöksissä lisää treeniä ohjaajalle oikeanlaiseen ajoitukseen, rytmittämiseen ja sijoittumiseen niin Mizz'n olisi helpompi rytmittää oma liikkuminen ☺
Valsseissa "valun" liian pitkälle, in-in muistaa sanoa ajoissa käsky, takanaleikkauksia haasteena oli rytmitys. Treeni mentiin lyhyemmissä pätkissä.

Sannan radalta tehtiin esteet 1-21

Harrin radalla teemana oli ohjauksiin tulo ja estefokus. Alkuu  mentiin pikku pätkissä, lopuksi suoritettiin 1-22 esteet yhteen putkeen 😀

Harrin radalla tehtiin esteet 1-22

Päivä oli pitkä, mutta erittäin  antoisa ja Mizz jaksoi tosi hyvin keskittyä joka treenissä.  Välillä ehti hyvin levätä ja palautua.


Katsellaan kavereiden treeniä

Hengailua olotilassa

tiistai 8. tammikuuta 2019

Luustokuvauksissa

Perjantaina 4.1.2019 Mizz'n kanssa luustokuvauksissa Kuopion eläinlääkärikeskuksessa, kuvattiin lonkat, kyynärät,  selkä ja olat.  Eläinlääkärin alustava arvio oli, että kaikki näytti olevan ok.
Koko perjantai päivä menikin Mizzillä nukkuessa ja lepäillessä 😪

Maanantaina saatiin jo Kennelliitolta lonkkien ja kyynärien tulokset. Lonkat A/A ja kyynärät 0/0 😁😍
Lauantaina 12.1. tuli selkäkuvausten tulokset VAO normaali, lukumäärä 0, LTO normaali 😊

Rauhoittava aine saatu.

Hieman tokkurainen olo 😊

Lauantaina rauhallisella lenkillä.

Mizz ❤

perjantai 4. tammikuuta 2019

Katsaus vuoteen 2018

Pieni katsaus vuoteen 2018. Vuosi alkoi surullisesti kahden rakkaan kaverin menetyksellä, Mizz auttoi paljon surutyössä. Tavoitteita en vuodelle asettanut, lähdettiin Mizz'n kanssa yhdessä opettelemaan agilitya Pro Perron valmennusryhmässä, tokoa Pondera koirakoulussa kevällä pentu kursseilla ja syksyllä valmennusryhmässä. Kevään aikana käytiin baby dobossa sekä takapää hallintaan kurssi Houndykoirapalvelussa. Syksyllä köytiin Sutisen Lauran tunneilla opettelemassa hyppytekniikkaa kaksi kertaa, häneltä saimme myös ohjeet omatoimiharjoitteluun. Ennen kaikkea lähdettiin opettelemaan yhteistyötä ja kumppanuutta.
Varsinkin agilityssa Mizz näytti olevan lahjakas, sillä päädyin hakemaan meille paikkaa Pro Perron Pro Team 2018-2019 valmennusleirille, syksyllä oli kolme leiripäivään. Agilityn tiimoilta osallistuttiin vuoden aikana kahdesti Sanni Kariniemen koulutuksiin ja ollaan tehty muutamia Ilomme palvelun kursseja.
Toko puolla käytiin Pondera koulutusten lisäksi Riikka Iivanaisen ja Mika Jalosen päivän koulutuksissa. Tokoon saatiin uutta virtaa, kun käytiin rally-tokon alkeiskurssi.
Vähän saatiin  kisaharjoitteluakin vuoden aikana, kun osallistuttiin kerran mölli agility kisoihin ja kahdesti rally-tokomölleihin.
Osallistuttiin kesäkuussa kasvattaja Marian järjestämälle paimennus ja pentu päivään,  missä nähtiin Gava äiti ja veli Disco.
Discon kanssa treffattiin marraskuussa Koiramekassa Kuopiossa yhteistreenien merkeissä.

Vuosi on ollut Mizz'n kanssa opetellessa aivan huikeita fiiliksiä, iloa, onnellisuutta, onnistumisia, valtava määrä oppimista molemmilla ja kaikista tärkeintä meistä on tullut kavereita 😍
Kiitollinen Marialle Mithrandir kennelille tästä uskomattoman hienosta pojasta ❤ Kiitos meidän kouluttajille ja valmentajille 😊

Hyvää Uutta Vuotta 2019!

Helmikuussa 2018

Joulukuussa 2018