keskiviikko 21. elokuuta 2019

Rally-toko sm2019

Osallistuttiin Mizz'n kanssa Rally-tokon smkisoihin 17.8.2019 meidän seuran Sawon Agilityurheilijoiden joukkueessa avo-luokassa. Kisat olivat meille tutussa hallissa Kuopiossa Koiramekassa, kisajärjestäjänä toimi Hukka-Putki. Kisat olivat oikein hyvin järjestetty ja tunnelma kisoissa oli leppoisa ja kannustava.
Pientä jännitystä tuntui aamusta ja ehkä vähän jännitti lisää, kun nähtiin ratapiirrokset, siinä oli houkutus ensimmäisen tehtävä kyltin vieressä ja siinä houkutuksena oli lelu ja ihminen istumassa. Vähän mietitytti lähtö, kun Mizz'llä oli aikaisemmissa kisoissa tapana alkaa haistelemaan lähdässä sekä ekalla kyltillä, tämä saatiin korjattua meidän uusilla rutiineilla, missä pyydän Mizz'ä pari kertaa maahan, perusasentoon, tehdään sivuaskel ja käsikosketus ym rauhallista toimintaa. Tällä radalla lähtö kyltti oli aika lähellä kehänauhoja, mutta onneksi meidän kouluttaja Saana oli katsomassa kisoja, niin häneltä sain hyvät vinkit miten saan handlattua lähdön. Omaa vuoroa odotellessa katseltiin radalle sellaisesta kohti, että Mizz'llä oli mahdollisuus nähdä ihminen istumassa kentällä, ettei tule yllätyksenä. Odotus alueella teetetin vähän pyörähdyksiä ja maltillista leikkimistä. Radalle mentiin käsikosketuksia tehden ja otin perusasentoon ennen lähtökyltille menoa ja siinä kunnon käsikosketus ja kehuja. Lähtökyltille siirryimme hyvin seuruussa. Tällä kertaa ilmoitin tuomarille olevamme valmiita pelkällä nyökkäyksellä, aijemmin olen sanonut "valmis". Lähtö alkoi hyvin, jännitystä tuntui, mutta ei liian häiritsevästi, koska pystyin puhumaan ja kehumaan koko ajan, Mizz pysyikin hyvässä kontaktissa koko radan. Muistin myös kulkea hypyllä suoraan. Radalla ainoat pistevähennykset tulivat kahdesta uusinnasta, molemissa uusittavissa tehtävissä Mizz'n olisi pitänyt minun pysähdyttyä istua perusasentoon, mutta jostain syystä Mizz kiersi minut myötäpäivään ympäri. Houkutuskaan ei ollut ongelma, ei välittänyt ollenkaan ihmisestä eikä lelusta. Saatiin mielestäni hienot kommentit tuomarilta :) "Ihanan tarkkaavainen koira ja kaniilla tekniikalla suoritettuja tehtäviä. Kyltti 9 siinä ja siinä pysyykö riittävästi paikoillaan, kiinnitä jatkossa huomiota. Muista maalin jälkeen hyvässä yhteistyössä pois radalta" Kyltti 9:llä oli minulla ajatuskatkos ja tehtiin 270 käännös vasemmalle liian isolla kaaroksella, kun minun olisi pitänyt pysyä paikoillaan. Maalin jälkeen olin niin innoissani ja kehuin Mizz'ä liian vapauttavasti ja Mizz melkein pääsi nappaamaan houkutuksesta lelun, mutta onneksi lupuminen on Mizz'llä hyvin hallussa leluilta :)
Tämä kisa oli meidän kolmas avoimessa luokassa ja siirryttiin voittaja luokkaan.





 Mizz sai ansaitusti uuden lelun Riemu kaupasta :)

.

Kennel Mithrandir paimennuspäivä 18.8.2019

Sunnuntai aamuna ajeltiin Lopen Läyliäisiin Maicroft farmille, siellä oli Mithrandir koirien paimennuspäivä. Koirat pääsivät kolme kertaa lampaille, kouluttajan toimi Mia ja Ian. Mizz edellisestä kerrasta oli yli vuosi, niin heräteltiin lampaille pyöröaitauksessa. Alkuun Mizz ei meinannut olla oikein kuulolla ja meinasi vain liikutella lampaita, täytyi vähän topakammin sanoa ettei voi liikutella lamapaita itselleen vaan on tehtävä töitä Ianille ja pääsin minäkin kokeilemaan miten ne lampaat liikkuu koiran avulla. Saatiin kehuja, että meillä on hyvä stoppi, meni maahan aikalailla nopsaan kun vain sanoin. Mukava päivä ja kiinnostusta olisi tähän lajiin, harmi vain ettei ole oikein mahdollisuutta opetella säännöllisesti. Jokatapauksesa kiva nähdä, että Mizz'llä löytyisi luontaista kykyä lampaiden paimentamiseen, jos vain saisi mahdollisuuden opetella.

Opeteltiin odotellessa rauhoittumista :)

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Agility kisat ja mölli rallytoko kisat


Tänään sunnuntaina 4.8.2019 starttattiin vartin yli kuusi aamulla kohti Joensuuta agilitykisoihin. Tarjolla olisi ollut kaksi hyppyrataa ja kaksi agilityrataa. Me osallistuttiin kahdelle hypärille ja yhdelle agilityradalle, tämä oli meidän ensimmäinen kisoissa. Tuomarina kaikilla radoilla oli Jari Helin, radat olivat mukavia ja mikä hienointa me onnistuttiin radalla olevista "ansakohdista" kunnialla.
Ekalla hyppyradalla oli minulla vähän liikaa jännitystä ja taisi Mizzikin vaistota sen, kun vähän huolimattomasti lähti ekalle hypylle ja puodotti riman, toinen riman pudotus meni minun piikkiin, koska tein valssin liian myöhään. Samaisessa kohdassa oli tiukka paikka, kun muurilta hypylle ja siitä tiukka käännös seuraavalle hypylle ja muurin jälkeisen hypyn edessä kepit. Hyvin meni muuten paitsi se valssi myöhässä.
Toisella hyppyradalla jätin Mizzin liian kauas ja hyppäsi liian matalalla ja pudotti riman, saatiin vitonen kolmannelta hypyltä, koska Mizz kerkesi ohittaa hypyn, annoin ohjeita huonosti. Putken jälkeen päästiin kunnon vauhtiin hyppy, pituus ja hyppy,joka syötti putkelle, minne ei pitänyt mennä vaan kääntyä jyrkästi kepeille. Tässä onnistuttiin välttämään putkeen meno, vähän haki keppejä. Keppien jälkeen meinasi putken sijaan mennä hypylle, mutta onneksi Mizz oli kuulolla ja valitsi oikein. Yksi rima putosi vielä loppusuoralla. Tällä radalla Mizz oli ehdä hieman vallaton ja vähän huonommin keskittynyt kuin yleensä treeneissä. 15 virheestä huolimatta sijoituttiin toiseksi :)
Agility radalle lähdettiin hyvällä fiiliksellä. Ei yhtään riman pudotusta, keinu meni niin kuin pitäkin. A:lle oli tarkoitus saada vähän virettä laskettua, mutta en ehtinyt edes sanoa mitään A:sta, kun Mizz oli jo harjanteella menossa, vauhtia oli vähän liikaa, niin alastulossa ei osunut kontaktille. Loppu rata meni muuten hyvin paitsi puomin alastulla virhe.
Kisoista jäi hyvä fiilis, saatiin tosi hyvää kisakokemusta ja itsevarmuutta meidän tekemiseen. Treeniä vain lisää :)

 Hyppyrata E



Hyppyrata F



Agilityrata G



Perjantaina 2.8.2019 käytiin Mizzin kanssa Hukka-Putken järjestämissä mölli rally-toko kisoissa. Tavoittena oli harjoitella lähtöä niin, että Mizz ei haistelisi lähdössä eikä parilla ensimmäisellä kyltillä. Ennen radalle menoa kerkesimme vähän harjoitella muutamia liikkeitä ja sain palkattua runsaasti lelulla. Harmi, että lelu jäi mulla hupparin taskuun, tämä näkyi hieman ylimääräisenä vilkkautena Mizzissä. Toisin tuohon vilkkauteen saattoi vaikuttaa myös neljännen kyltin takana oleva kaareva putki, onneksi siitä ei ollut avoimet päät näkyvissä. 
Ennen kuin asetuimme lähtökyltille, teetin Mizzille pari maahan, perusasento ja askel sivulle sekä muutaman käsikosketuksen. Siirryimme lähtöön ilma nuuhkimista ja lähtökin onnistui ilman haisteluita. Neloskyltillä putki hieman houkutti, koska melkein meni kiertämään kyltin, Mizz hetkeksi pysähtyi kuin odottaakseen käskyä putkeen, mut tuli minun mukaan tekemään rataa. Viimeisellä kyltillä saatiin -10 pistettä, kun Mizz ehti istua sivulle, vaikka olisi pitänyt lähteä suoraan maasta seuraamaan. Näissä täytyy olla itse tarkkana, että lähden nopeammin liikenteeseen ettei Mizz kerkiä ottaa perusasentoa. Tosi tyytyväinen olin meidän työskentelyyn :)