tiistai 3. marraskuuta 2020

Lokakuun agilitykisat

Lokakuulle olin ilmoittanut meidät kisaamaan Varkauteen 18.10. ja Joensuuhun 25.10. Pari päivää ennen Varkauden kisoja agilitytreeneissä kävi pieni tapaturma minulle, kun lähdin spurttamaan niin vasemman jalan takareisi revähti. Tapaus vaikeutti liikkumista sen verran, että en pystynyt itse kisaamaan Varkaudessa enkä myöskään Joensuussa. Mutta eipä hätää :) Meidän valmentaja Harri Katainen lupautui kisaamaan Mizzin kanssa molemmissa kisoissa,

Varkaudessa tuomarina oli Jari Suomalainen. Agility radalta hylätty ja hyppy radalta riman pudotuksesta vitonen ja sijoitus 1. Minua jännitti vähän, miten Mizz kisa tilanteessa keskittyy Harrin kanssa menemään, mut suotta jännitin, ihan kivasti oli ohjauksissa mukana. Uusi paikka ja erilaiset esteet, etenkin puomi jännitti vähän Mizziä. Meni sekä puomin että A:n ohi. A:n teki kuitenkin hienosti toisella yrittämällä, mutta puomin alastulon loikkasi yli.

Joensuussa tuomarina Arto Laitinen, siellä oli kaksi agility rataa ja yksi hypäri. Ensimmäisellä agilityradalla Mizz meni muuten hienosti, mutta viimeisen hypyn meni ohi ja siitä vitonen ja sijoitus 1. Toinen agility rata oli ihan huippu, sieltä tuli Mizz:n eka agility nolla! Sijoitus oli tälläkin radalla 1. Hypärilä tuli hylätty, siinä Mizz ei saanut itseään kovasta vauhdista kepeille hidastettua ja kepeillä uudestaan mennessä hyppäsi ylimääräisen hypyn, muuten tämä oli hienoa ja vauhdikasta menoa.

Videolla Joensuun nolla rata :)


                                                       Joensuun kisojen palkintojen kanssa :)

                                                          Nolla radasta palkintona makkara :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti