tiistai 13. lokakuuta 2020

Rally-tokokisoja

Mikkelissä 29.8. meidän toinen voittaja luokan kisa, tuomarina oli Tiia Hämäläinen. Radan aloitus toi minulle lisä jännitystä - hyppy, puolenvaihto, hyppy - Mizz katseli jo lähtökyltillä eka hyppyä, olisi pitänyt ottaa paremmin kontaktiin ennenkuin lähdettiin liikenteeseen, Mizz karkasi hypylle, en ehtinyt käskyä edes sanoa. Ilmoitin heti, että uusimme tehtävän, ei välttämättä olisi tarvinnut, mutta saatiin paljon hallitumpi suoritus toiselle hypylle :) Loppu rata menikin ihan kivasti, tehtävä 11 uusittiin, koska Mizz pyörähti väärään suuntaan.



Kisakirjaa odotellessa ehdin jo pelätä, että minä mokasin meidän kisat, että olisin mennyt väärään paikkaan ensimmäisen tehtävän uusinnassa ja olin jo lähes varma, että me saatiin hylätty, koska meidän ja parin muun kisailijan tulokset eivät tulleet etukäteen tietoon. Kolmanneksi ja toiseksi tulleiden jälkeen olin jo lähdössä katsomaan, mistä muut kirjat löytyy niin olin todella yllättynyt ja äärettömän iloinen, kun minun ja Mizz’n nimet sanottiin ja me voitettiin tämä kisa :) Pisteitä saatiin 92 ja tuomarin kommentissa luki ”Todella hienot käännökset. Hienoa yhteistyötä.” Palkinnoksi saatu Riemukauppa lahjakortti käytiin heti tuhlaamasta paikallisessa liikkeestä, Mizz sai uuden pannaan ja lelun.



Kuopiossa 27.9., kolmas voittaja luokan kisa, tuomarina oli Anna Klingenberg. Kisat oli Koiramekassa ja mestari ja voittaja luokkien aikaan oli vielä menossa agilitykisat viereisillä kentillä. Rata oli yllättävänkin helppo, siinä ei ollut mitään tosi vaikeita tehtäviä. Radan helppous ilmeisesti nosti minun jännitystä ihan liikaa enkä meinannut saada jännitystä hallintaa, etenkään kun eka kyltti tehtävää lähestyttäessä agilityradalta kuului tuomarin pillin vihellys ja Mizz hidasteli istumisessa. Minusta tuntui, että Mizz varmaan tuumaili mielessään, että ollaan ihan väärällä kentällä, kun ei siinä ollut agilityesteitä :) Jännitys hieman hälveni ja tehtiin hyvää suoritusta, tehtävällä 11 Mizz meinasi tehdä puolenvaihdon jalkojenvälistä, siitä -1 kontrolli virhe, tehtävällä 13 kävelin liian lähelle kylttiä niin tuli -1 kyltti virhe, kun, Mizz hipaisi kylttiä. Tehtävältä 14 saatiin -10 tvä, käännös väärään suuntaa, tämän olisi ehkä pitänyt uusia, mutta tuli epävarmuus siitä kääntyykö Mizz oikeaan suuntaan uusinnalla, joten jätin uusimatta. 



Kisahan meni kaiken kaikkiaan hyvin, pisteitä 88 ja saatiin koulutustunnus RTK3 sekä sijoituttiin kisassa kolmanneksi :)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti