keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Syksyn treenikausi alkoi

Elokuun alussa alkoi meidän syykauden toko treenit, treenaillan maanantaisin Pondera koirakoulussa junnujen valmennusryhmässä. Elokuussa teemoina olivat seuraaminen, ruutu ja noutaminen. Joka kerralla on tehty paikalla olo harjoitukset. Seuraamisesta harjoitellaan vielä perusasentoon tulemista, ruutuun menossa harjoitellaan ruutuun meno ilman, että lelu olisi siellä, kotona treenailtiin  niin, että ruudussa oli alusta, mihin on aikaisemmin  on opeteltu koskettamaan etutassuilla.



Agility treeneissä käydään edelleen tiistaisin Pro Perron valmennusryhmässä uudessa Koiramekka hallissa. Tavoitteena esteosaaminen (hypyt, pituus, muuri, putket) ja erilaiset ohjaukset. Ohjattujen treenien lisäksi käydään Mizzun kanssa silloin tällöin omatoimitreeneissä Koiramekassa sekä tehdään kotona jotain pientä muutamalla esteellä.



Elokuun lopussa käytiin Laura Sutinen pitämässä hyppytekniikka peruskurssin ensimmäinen  päivä. Tehtiin perussarjaa sekä kasvavaa sarjaa, näistä saatiin kotiläksyä.  Kotiläksyä voidaan tehdä noin kerran kuukaudessa. Lisäksi esiteltiin Mizzulle setpoint, tämä tehtiin  vain matalalla korkeudella, ei lisätty korkeutta, koska Mizz on vielä niin nuori. Esitelyssä oli myös taipumista kolmella esteellä.




Kuvia meidän ulkoilusta.

 Nemo mukana lähi metsässä 😍

 Pisalla pitkospuilla.

 Pisalla

 Metsälenkillä poseeraus 😊 

Mizz ❤

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti