keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Pro Team 1. leiripäivä 😊

Lauantaina 1. syyskuuta alkoi Pro Team 2018-2019 valmennusleirileiri. Leiripäiviä on yhteensä kuusi kahdeksan kuukauden aikana. Jokaiseen leiripäivään  kuuluu lajiharjoittelua, luento ja lisäksi extrakouluttaja Pro Perron kouluttajien Sannan, Harrin ja Sinin lisäksi.
Ekana leiri päivänä meillä oli Ari "Arppa" Kuparinen pitämässä luennon "Agility Agilitykoiran huippukunnossa rakentaminen" Tästä sai paljon tärkeitä asioita mietittäväksi mm.  peruskunnonrakentaminen, ruokinta, nesteytys, lepo.
Päivä koostui luennon lisäksi kolmesta ohjatusta agilitytreenistä ja yhdestä omatoimitreenistä, missä oli hyppyjä ja kaksi putkea, nämä piti suorittaa käyttämällä valsseja ja toisella vedolla takanaleikkauksia, nämä suoritukset kellotettii, että voitiin testata kumpiko ohjaustapa oli nopeampi koirakolla. Mizzin kanssa takanaleikaten saatiin  5 sek nopeampi aika kuin valsseilla ohjatun.
Sinin radalla harjoiteltiin este osaamista hypyillä, putkilla, muurilla sekä pituudella. Katsottiin myös kuinka Mizz irtoaa etenemään edessä oleville esteille. Läksyksi takaakiertoja niin että putki on lähellä häiriön sekä eteen menoja pitkillä suorilla.
Sannan ohjauksessa ratatreeniä, pääpointtina esteosaaminen.
Harrin ohjauksessa teemana kontaktien ja keppien osaaminen, me ei olla vielä näitä tehty ollenkaa, joten tutustuimme puomin  alasmeno osioon syömällän sen alaosasta nameja. Lisäksi Harri tutustutti Mizzin 1x2 keppeihin.

Päivä oli erittäin  antoisa ja koko porukan yhteishenki oli hyvä  😊🐶




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti