sunnuntai 5. elokuuta 2018

Ekat supermöllikisat 4.8.2018

Eilen vietettiin Kuopiossa Koiramekan avajaisia  SWAU:n järjestämien mölliagilitykisojen ja Houndy koirapalvelun tapahtumien merkeissä.
Mizzin kanssa osallistuttiin supermöllikisaan minien luokassa, kun on treenattu vielä mini korkeuksilla. Uudessa paikassa oli Mizzillä vähän ehkä jännitystä, samaan aikaa paljon ihmisiä ja koiria, osasi kuitenkin rauhoittuakin omassa häkissä. Lämppä kävelyn jälkeen testailtiin yhdellä aksakentällä uudenlaista alustaa sekä lämmiteltiin lihaksia muutamalla hypyllä. Ekalla kierroksella Mizz hihnan oton jälkeen karkasi moikkaamaan kisan tuomaria, mutta onneksi ei lähtenyt omin päin menemään rataa vaan tuli kutsusta luokse ☺ Rata meni muuten hyvin. Uusinta kierroksella Mizz malttoi istua ja odotti tosi hienosti lupaa lähteä suorittamaan rataa. Rata meni hienosti, minä mokasin toiseksi viimeistä putkea ennen pysähtymällä hetkeksi, johon Mizz reagoi kääntymällä minuun päin, loppu rata meni taas sujuvasti. Sijoituttiin kisassa toiseksi 😁

Uusinta kierroksen rata.

Puolilta päivin osallistuttiin Houndy koirapalvelun järjestämään puuhatuntiin, siellä sai kokeilla mm. erilaisia tasapainotyynyjä ja mennä temppurataa. Siellä oli myös kaksi erilaista pallomerta, joissa oli mahdollisuus löytää aarre eli kun löysi mainoslapun sai pikkupalkinnon.  Mizz töni sopivasti palloja niin saatiin uusi naksutin. Samalla puuhatunnilla nähtiin Mizzin siskopuolet Hula ja Hilppa.

Tasapainoilemassa

Temppuradalla

Tämä oli jännä paikka Mizzistä.

Yli päästiin 😊

Pallomeressä

Hilppa, Hula ja Mizz 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti