Viime viikkojen aikana on käyty kahdesti omatoimitreeneissä Musti&Mirri areenalla. Molemmilla kerroilla harjoiteltiin omalla paikalla oloa, mikä sujui jo aika hyvin. Mizz meni itse ilman kehotusta omalle viltille, kun menimme kentälle 😊 Harjoitelimme siivekkeen kiertoa ja suoraa putkea. Vähän kontakti kävelyä ja nami houkutuksesta luopumista. Alustalle menoa niin, että etutassut on siinä Toisella kerralla harjoiteltiin ns. persjättöä, Ari piti Mizziä paikoillaan minä lähden juoksemaan katsoen vasemman olan yli Mizziä, vähän ennen kuin Mizz saavuttaa minut vaihdan katsomisen oikealle puolelle ja oikeassa kädessä on lelu, millä palkkaan. Tätä myös toisi päin. Saatiin myös hyvää harjoittelua siitä, että kahdella muulla kentällä oli treenaajia ja totuteltiin erilaisiin ääniin. Mizzin kanssa on kyllä ollut äänien suhteen ollut helppoa, ei pienistä hätkähdä ja isommatkin kolahdukset menee pienellä olan kohautksella 😊
Agility treeneissä tiistaisin on harjoiteltu vaihtelevasti putkea, siivekkeen kiertoa, siivekkeiden välistä juoksemista, sillon on ollut rima maassa, leikkimistä. Väliajalla harjoiteltu viltillä tai häkissä olemista, käsi kosketusta seka kontakti kävelyä.
Pentutoko harjoitukset torstaisin koirakoulu Ponderalla. Harjoittelussa on ollut käsi kosketus, alusta harjoittelu, rauhoittuminen, istuminen paikalla ja viimeksi uutena ruutu meno. Ruudussa leikittiin ensin, jätettiin lelu ruutuun ja Mizzin kanssa ruudun ulkopuolelle, kun koira katsoi lelua päästiin menemään ja taas leikittiin, tämä oli Mizzistä kivaa 😁
Tomera koululainen 😍
Kotona on aksa ja pentutoko treeneissä opittuja asioita harjoiteltu. Lisäksi on mm. harjoiteltu tasapaino tyynylle pakittamista ja uutena ihan vain tassun antamista, ekan kerran opetan koiran pennulle tassut antamisen niin että Mizz tarjosi tassua kädelle ja siitä naksutelemalla ja palkkaamaan päästiin jo opettelemaan vihjettä 😁
Viime viikkoina on tietysti ulkoiltu niin hihnassa kuin vapaanakin. Käytiin Mustista&Mirristä ostamassa kovempia puruluita, missä riittäisi enemmän haastetta, kun joskus joutuu olemaan vähän pitempään yksin kotona ilman ihmisiä. Mizz kun halusi kokeilla sohvan muotoilua 😕
Nemo & Mizz
❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti