sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Mizz tänään jo 18 viikkoa.  Lähdettiin aamusta Kuopioon Musti&Mirri areenalle omatoimitreeneihin. Touhuttiin  kaikenlaista, harjoiteltiin N-Y-T leikkiä sekä leluista irroittamista, tämä alkaa jo sujua aika hyvin. Harjoiteltiin  sivulle tulemista siten, että Mizz tulee suoraan vasemmalle puolelle edestä päin, palkkaan ja odotan että Mizz kääntyy nenä samaan suuntaan kuin minulla, palkka. Aika hyvin käyttää takapäätä. Mutamia toistoja tätä, minkä jälkeen vähän pienet pätkät seuraamista niin, että pari askelta eteenpäin ja kääntyminen vasemmalle. Itsellä opetteleminen, että en liiku kääntymistä jälkeen eteenpäin  ennen kuin Mizz on kääntynyt. Ei vielä vihje sanaa käytössä. Siivekkeiden kiertämistä ja putkea loppuaikana. Leikkimistä välillä sekä viltillä odottelun opettelemista.

Esteen takana odottamista. 

Illalla pakittamista tasapainotyynylle ja ekaa kertaa steppilaudalle.




Tämän viikon  agility treeneissä tutustuttiin toisen kerran pituuteen yhdellä palikalla, ekaa kertaa ihmeteltiin rengasta, se laskettiin ihan alas. Näitten lisäksi harjoiteltiin hyppy-putki-hyppy pikku "rataa" . Innokaasti ja rohkeasti mentiin  treeni.

Torstaina alkoi pentutokon  jatkokurssi, siellä yksilö opetuksessa käytiin  läpi sivulle tulemista, seuraamista ja maahanmenoa. Porukalla harjoiteltiin paikalla istumista, siihen saatiin  ohjeeksi palkata etupalkalla,  että saataisiin  oikeanlaisessa vireessä oleva paikkalla istuminen. Luoksetulossa oli kaksi vierasta ihmistä häiriön,  mutta ne ei Mizziä häirinnyt,  tuli todella reippaasti luokse. Omaa vuoroa odotellessa harjoiteltiin  mm. kiertämistä, alustalle menoa ja leikittiin ☺




Ulkoilua vapaana 😍

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti