tiistai 17. marraskuuta 2020

Agilitykisat Kuopiossa 14. - 15.11.2020

Lauantaina 14.11. heräsin jo kuuden aikaan aamulla, ei olisi vielä tarvinnut nousta, koska agilitykisat olivat meidän kotihallissa Kuopiossa Koiramekassa ja ensimmäinen ratis vasta kymmeneltä. Pientä jännitystä jo heti aamusta, olisihan meillä mahdollisuus onnistuessamme saada viimeinen nousuun vaadittava nolla. Jännitystä tuotti myös se, että pystyisinkö/uskaltaisinko juosta riittävästi, koska takareiden revähdyksestä oli vasta neljä viikkoa. Torstaina treeneissä käytiin valmentaja Harrin kanssa läpi miten suunnittelisin rataa takaa leikaten ja meidän vahvuuksia hyödyntäen ja puomilla mentäisiin pysärillä sekä muutenkin käytiin läpi kisapäivän kulkua. Kisapaikalla olimme hyvissä ajoin, molemmille hyvät lämmittelyt ja sitten katsomaan halliin rataa. Jännitys vain kasvoi, tuntui ettei hengitys kulje kunnolla ja vielä maski päällä. Onneksi valmentaja sekä treenikaverit tsemppasivat ennen rataan tutustumista. Sitten oli meidän vuoro, sydän tykytti, Mizz’ltä hihna pois ja silittelen samalla itse muutaman syvään hengitys ja ajatuksena luottaa 100% Mizz’iin ja tehdä myös oma osuus satasella. Kuulin kentän laidalta Sannan tsemppi huudon :) 

Mizz liikkui kuin unelma ja omakin meno oli rauhallista, tehtiin rata niinkuin meidän treeneissä, jännitykset jäi lähtöön. Pysäri puomi toimi täydellisesti ja me saatiin OIVA!! :) Sijoituttiin radalla ensimmäiseksi. Olin ilmoittanut meidät kolmelle radalla, mutta saimme siirrettyä kaksi starttia (hypäri ja agility) seuraavalle päivälle kakkosluokkaan. 



Palkaksi Mizz sai kotona makkaraa ja Vuppe koiraolutta.


Sunnuntaina 15.11. kakkosten radat alkoivat iltapäivällä, meillä oli ensimmäinen ratis hyppyradalle vähän ennen neljää. Ehdittiin aamusta käydä kotona tunnin metsälenkillä. Hyvissä ajoin taas kisapaikalle ja kunnon lämmittelyt. Hyppyrataan tutustuessa ei tullut sellaista varmaa tunnetta onnistumisesta, koska jäi tunne etten uskalla juosta niin kovaa kuin olisi tarvetta. Lisä jännitystä radalle, kun kuulutuksissa ei kuulunut meidän nimeä valmistumiseen ja sitä kysymään sisäänheittäjältä. Meitä ei löytynyt sisäänheittäjän paperista.... onneksi tuttu huikkasi vastaavalle koetoimitsijalle, hän ilmoitti meidän olevan maksuissa ensimmäisenä, huh. En saanut itseäni oikein rauhalliseksi, mikä näkyikin meidän tekemisessä radalla, olihan se melkoista sähläystä, oli siellä joitakin hyviä pätkiä.



Agility rata 2F                                Hyppyrata 2E

Agility radan suunnittelin niin ettei tarvitsisi tehdä kovia tai äkkinäisiä spurtteja. Olihan siellä montakin kohtaa, missä olisi voinut Mizz mennä väärää puolta estettä tai jopa väärälle esteellä. Päästiin virheettömästi puomia edeltävälle esteelle, mutta minun olisi pitänyt ottaa pari askelta enemmän, niin Mizz ei ehkä olisi hypännyt hyppyä uudellee, muuten rata oli hieno siihen asti :) Puomille en sanonut tarpeeksi selkeästi pysäytys vihjettä niin Mizz ei osunut kontaktille.

Hieno viikonloppu kaiken kaikkiaan ja radat olivat tosi mukavia niin ykkösillä kuin kakkosillakin. Tuomareina oli ykkösillä Esa Muotka ja kakkosilla Mika Kangas.

Hyppyrata

Agilityrata


Kakkosluokkalainen :)









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti