lauantai 30. kesäkuuta 2018

Tiistaina 26.6. agility treeneissä ensin lyhyviä rata pätkiä ja muutaman kerran yhdeksän esteen "rata". Radalla oli vain putkia ja hyppyjä. Uutena asiana opeteltiin eteen menoa seuraavalle esteelle, kun minä en ehtinyt ohjaaman putken jälkeen viimeiselle hypylle. Jätettiin lelu odottamaan esteen taakse, haasteellista Mizzille, koska radan viimeinen este mentiin myös alussa, mutta hyvin Mizz tämän selvitti ja lopun eteen meno onnistui hienosti 😊 Lisäksi opeteltiin vihje sanoista menoa hypylle tai putkeen. Näistä treeneistä ei ollut videoa. Alla on meidän parin viikon  takaisista treeneistä video.


Torstaina 28.6. viimeiset pentutoko treenit. Reilun viiden kuukauden aikana on Pirjon koulutuksissa opittu paljon. Mm. paikalla istuminen, seisomaan jääminen, kaukokäskyjen alkeita, merkin kiertoa, ruudun alkeita, perusasento,  seuraamista, kapulan pidon alkeita, rauhoittumista, luoksetuloa, leikkimistä. Ohjatuista toko treeneistä on nyt kuukauden tauko, tavoite on kuitenkin jonkin verran treenailla kotona opittuja taitoja. Syyskaudelle on jo ilmoittauduttu Pondera koirakoulun tokon valmennuskurssille juniori ryhmään 😊

Odotetaan omaa vuoroa toko treeneissä.

Kuvia meidän touhuista.

 Tasapainoilua 

 Takapää treeniä lenkillä 

 Laatikkoon peruuttamista



 Mizzin oma palju 😁



 Vähän oon kurainen, kun kävin rapakossa rypemässä 😄




sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Lampaisiin ja paimennukseen tutustumista

Mizz pääsi tutustumaan ensimmäistä kertaa lampaisiin  Koiranotkon lammastilalla kesäkuun alussa. Vähän alkuun  jännitti lampaat, mutta kutsuttaessa tuli lähemmäksi. Samalla kertaa päästiin  tutustumaan Mizzi  sisarpuoliin Hulaan, Hilppaan sekä Duhun. Meillä oli kiva treeni-ilta Terhin opastuksessa.



Koiranotkossa

Lauantaina 9.6. osallistuttiin  Mithrandir paimennuspäivään Pukkilassa. Siellä Mizz aluksi jännitti lampaita, kolmannella kerralla lähestyi jo rohkeasti lampaita ja kokeili miten saa lampaat liikkeelle ja pysähtymään. Pieni kipinä paimentamista kohtaan heräsi, jospa me päästäisiin vielä tämän kesän aikana kokeilemaan uudestaan paimentamista.
Pukkilassa nähtiin  Mizzin äiti Gava sekä veli Disco. 

Tiian ottama kuva lampailla.

Tiian ottama poseeraus kuva 😊

Tiian ottama kuva.


Perhepotretti 😍

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Sanni Kariniemen koulutus

Lauantaina 2.6. oltiin Mizzi  kanssa Sanna Kariniemen agility koulutuksessa Kuopiossa Viiksi areenalla. Ekalla kerralla tehtiin vain yhtä estettä (nro 1 musta pallo). Odotin, että Mizz katsoo estettä ja sitten vasta sanon hyppy -käskyn. Muutaman kerran palkattiin nameilla, sitten palkattiin lelulla niin, että lelu jätettiin suurinpiirtein siivekkeen  tasolle ja sai ottaa lelun, kun oli suorittanut esteen. Muutaman kerran yritti suoraan mennä lelulla,  irti -käskyllä jätti lelun ottamatta. Toisella kierroksella mentiin  kuvassa olevia mustilla palloilla merkattu rataa 1-9, 3-4 esteen pätkissä. Itselle tärkeitä oppeja oli, että aina ei ole kiire seuraavalle esteelle ja maltillisesti ohjata esteet, oman kropan  ja katseen hallinta. Mukavat ja opettavaista treenit molemmille 😊 Mizzukainenkaan ei tarvinnut enää illalla mitään aktivointia, kun oli niin väsynyt henkisesti päivän treeneistä.



Toukokuun touhuja

Toukokuun alussa pyörähdettiin Savon doggien järjestämässä match showssa Juankoskella. Lähdettiin opettelemaan liikkumista isommassa ihmisjoukossa sekä erilaisten koirien kohtaamista. Nämä tavoitteet täyttyi oikein  hyvin ja lisäksi saatiin harjoitusta, että vieras ihminen katsoi hampaat. Käytiin me kehässäkin, saatiin sininen nauha ja hyvää mieltä sekä Mizz sai purutikun, minkä onnellisena söi kehän reunalla 😊



Käytiin Mizzi  kanssa Houndy koirapalvelun Takateho -treeneissä kolme kertaa. Näissä treeneissä keskityttiin erityisesti takajalkojen koordinaation sekä takaosan lihasvoiman kasvattamiseen. Treenejä ennen ja jälkeen saatiin hyvää harjoitusta lenkkeillä treenikavereiden kanssa. Tälläistä harjoitusta tarvittaisiin enemmän, oli sen verran vallatonta menoa välillä ja varsinkin alkumatkasta, onneksi loppumatkasta malttoi kulkea nätistikin.      





Treenikaveri Hilpan kanssa poseeraus 😊

Agilityssa on käyty edelleen tiistaisin. Mizz kanssa saan olla tarkkana kuinka ohjaan, pienikin vilkaisu esim putkeen, mitä ei ole tarkoitus mennä niin sinnehän se kaveri menee. Alla olevassa videossa muistin olla vilkuilematta A:n alla olevaa putkea 😊


Torstaisin  pentutoko treeneissä opeteltu sivulle tulemista,  vähän seuraamisen alkeita, luoksetuloa, istu-maahan-istu sekä seiso-maahan-seiso kaukoliikkeiden alkeita, paikalla istumista, kapulan pidon alkeita, maahanmenoa, merkin kiertoa, ruutua ja rauhoittumista. Alla on video meidän kotitreeneistä ruudun opettelusta. 



Toukokuussa Mizz sai uuden kaverin Uunon, newfoundlandinkoira. Koko erosta huolimatta leikkiminen  sujui hienosti. 
Meidän Nemosta ei ole enää leikkikaveriksi Mizzille, Nemo ei jaksa eikä mielellään juokse enää. Nemo on enää vain lyhyillä aamu- ja iltakävelyillä mukana.