maanantai 22. huhtikuuta 2019

Kisat 21.4.2019

21.4.2019 kisattiin Mizz'n kanssa ensimmäiset viralliset agilitykisat. Nämä olivat meidän seuran SWAU:n (Sawon agilityurheilijat) debyytti kisajärjestäjänä. Kisapaikkana Koiramekka Kuopiossa, kisattiin yhdellä isolla kentällä. Tuomarina meillä oli Jari Helin, hän oli suunnitellut mielestäni mukavan vauhdikkaan hyppyradan.
Meidähän oli tarkoitus aloittaa kisaura vasta joskus syksyllä tänä vuonna, mutta koulutajamme Sanna kysyi Pro Team leirillä, että ollaanhan me ilmoittauduttu Swau:n kisoihin hyppyradalle?? Siitäpä sitten Sannan kannustuksesta ilmoittauduttiin kisaamaan.
Kisapäivä jännitti ja ajatuksissa pyöri osaanko suunnitella radan oikein/hyvin. Rataa tutustuessa tein oman suunnitelman, en katsonut miten toiset aikovat mennä. Me olimme ensimmäisenä vuorossa, radalle mennessä tuntui, että jännittää ihan hirveästi. Pyysin Mizz'n jalkojen väliin, otin rauhallisesti hihnan pois ja ajatuksiin se, että minulla on maailman paras kaveri ja me tehdään meidän parasta suoritusta yhdessä. Jännitys hävisi, kun pääsin liikkeelle ja rata meni omasta mielestä hienosti, ainoastaan yhdellä hypyllä Mizz ajautuin takakiertoo, vaikka olisi pitänyt hypätä edestä.
Mizz on niin rauhallinen ja keskittynyt radalla, että on helppo mennä tämä huippu kaverin kanssa <3



sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Pro Team 2018-2019 VI leiripäivä

13.4. lauantai aamuna ajeltiin Mizz'n kanssa Kuopioon viimeiselle Pro Team leiripäivälle. Päivä sisälsi kolmet rata treenit ja Tero Puustisen (www.petrolhead.fi) luento psyykkisestä valmennuksesta, se oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä.


Meidän aamu alkoi Harrin radalla. Kontakti esteitä ei menty ollenkaan, puomin tilalla mentiin alla oleva putki ja keppien jälkeen menimme esteen 18 ja siitä jatkettiin hypylle 22, putki 23,hyppy15, putki 16 ja hyppy 25. 
Itsellä ei juokseminen oikein meinnanut sujua aamusta, vielä tuntui torstain omat fysikkatreenien rehkimiset jaloissa :)




Luennon jälkeen jatkettiin Sinin treenillä. Harmillisesti Sini oli kuumessa, joten teimme omatoimisesti ryhmän kanssa treenit. Sini oli jättänyt meille ohjeet, millä tavalla rata oli tarkoitus suorittaa, "Suunnitelkaa rata annetuilla ohjauksilla, jotka ovat: 1-4 välistävedoilla/päällejuoksuilla,7 in-in,10 in-in,11 saksalainen,13 saksalainen,15 vippaus,17-18 väliin sokkari" Haastellisin kohta meille oli 5 hypyltä 6 putkelle, Mizz meni helposti vitosen jälkeen 1 hypylle takaakiertolle. In-in:t onnistuivat hienosti.



Päivä loppui meillä Sannan treeniin. Pitkän päivän jälkeekin molemmilla niin itsellä kuin MIzz'llä riitti virtaa juosta treenit.
Sannankaan treenissä emme tehneet kontakti esteitä, ainoastaan putkelle 9 lähetys aloitettiin puomin alastulolta.




 Ja niin huippu fiilis koko leiristä, miten paljon me ollaan opittu viime syyskuusta tähän päivään ja saatu hienoja kokemuksia ja uusia treenikavereita läheltä ja kaukaa. Me ollaan onnekkaita, että me saadaan olla Pro Tema leirin valmentajien koulutettavina meidän vakiotreeneissä viikottain :) Mizz jaksoi niin hienosti ja teki tosi hienosti rata treenit, että ostettiin uusi Ke-hu lelu <3




Maarit Hellmanin tokokoulutus

Perjantaina 12.4. osallistuttiin Mizz'n kanssa Maarit Hellmannin tokokoulutukseen Kuopiossa, koulutus paikkana oli meille tuttu Pondera halli.
Alkuun ajattelin, että käytäisiin meidän kanssa perusasentoa ja seuraamista, koska niissä meillä on paljon petrattavaa. Maarit pyysi meitä näyttämään, mitä me osataan. Kentällä oli ruutunauhat ja tötsät paikoillaan, niin teimme ensin ruutua. Tehtiin ensin ruutu niin, että vein lelun ruutuun ja kohtuullisen etäältä lähetys. Seuraavaksi lähetin ruutuun ilman palkkaa tai targettia, kun Mizz oli ruudussa, käskytin hänet seisomaan. Ihan hyvin seisahtui, vähän oli tassuttelua, kun lähestyin palkkaamaan. Maarit ehdotti, että otetaan targetti ruutuun. Mizz meni hyvin ruutuun targetille, mutta kääntyessä targetille, niin siinä oli pientä tassujen töpöttelyä. Maarit löysi isomman targetin ja harjoiteltiin ensin lähietäisyydeltä isolle targetille tulemista niin, että pidin targettia hieman koholla ja Mizz'n oli tarkoitus topakasti "iskeä" etutasuilla targetti lattiaan. Nopeasti Mizz tämän hoksasi. Kokeiltiin sitten isolle targetille ruutuun. Mizz meni isolle targetille huomattavasti topakammin kuin pienelle. Maarit sanoikin, että Mizz'lle saisi helposti näyttävän ruutuun menon :) Ohjeeksi saatiin, että otetaan käyttöön isompi targetti mitä meillä on ollut käytössä ja lähetyksia kauempaa, ei siksi että tarvittaisiin vauhti, koska sitä Mizz'llä on nyt jo hyvin, näin tulee harjoiteltua kunnolla pysäytystä.
Näytettiin miten osataan tehdä maahan-istu-maahan kaukot, ne meni hyvin. Tähän ei koulutuksessa puututtu.
Luoksetulossa oli hyvä vauhti, mutta perusasento puutteellinen, Mizz jäi vähän kallelleen eikä kontakti pysynyt, nämä johtuu pitkälti siitä, että olen palkannut paljon leulla sekä liian nopeasti. Vauhti oli Mizz'llä hyvä ja Maaritin mielestä Mizz tulee perusasentoon hyvällä tekniikalla. Perusasennon ja kontaktin pysymiseen saatiin hyviä ohjeita: kehun rauhallisesti kun pitää kontaktin ja otan namin käteen, mutta en anna sitä heti vaan, kun kontakti pysyy saa namin ja näitä vahtelevia määriä ja sitten vapautus lelu palkalla.
Näytettin myös meidän nouto. Kapulle meno  ja nosto olivat hyviä, kapulan palautuksessa vauhti vähän hitaampaa ja taas perusasento hieman kalellaan. Ohjeena oli ettei tehdä vauhtinoutoja, koska Mizz'llä on jo hyvä vauhti ja se tulee Maaritin mielestä vielä paranemaan. Saatiin ohjeeksi tehdä noutoa niin, että kun Mizz tuo kapulaa minä "nappaan" kapulan ennen kuin Mizz kääntyy perusasentoon, pyydän Mizz'n perusasentoon ja siihen palkkaan namilla aivan kuin luoksetulossakin.
Olin kyllä tosi ylpeä Mizzusta, kun en ollut ottaa kapulaa kentälle, niin jouduin sen repusta hakemaan ja jätin Mizzun kentälle maahan odottomaan, niin Mizz pysyi liikkumattomana paikallaan :)

Vaikka seuraamista ei opeteltu Maaritin kanssa, niin saatiin hyvät neuvot perusasentonnon ja kontaktin opetteluun ja oikeastaan kun yhdistetään pelkään perusasentoon tulemisen luoksetulon ja noudon treenailu, saadaan treeneistä vahtelevia ja mienlenkiintoisia molemmista. Ja siitähän se seuraaminenkin korjaantuu, kun on kontakti kunnossa :)

Tykkäsin Maaritin tavasta opettaa ja varmaan tullaan käymään uudelleenkin hänen koulutuksessaan, jos vain on mahdollista. Mielenkiintoista oli, kun Maarit kysyi kuka Mizz on ja mistä hän on. Kun kerroin Mizz'n olevan Mithrandir Diamond Heart, Maarit kysyi, että onko Mizz Gavan pentu :) Maarit kehui miten hyvin Mizz keskittyi, vaikka oli taustalla ihmisiä ja kuului puhetta sekä vähän haukkumista.

torstai 11. huhtikuuta 2019

Rally-toko kisat 6.4.2019

Lauantaina 6.4. korkattiin Rally-toko kisojen avoin luokka Kuopiossa. Kisapaikkana Ponderakoirakoulun treenihalli. Päästiin osallistumaan kisaan kolmannelta varasijalta. Vähän ylimääräistä jännitystä aiheutti radalla hypyn jälkeen houkutus :o Hyppyä edeltävällä kyltillä käännös vasemmalle meidän rintamasuunta oli puutteellinen ja en hoksannut tätä uusia niin siitä -10 pistettä. Hyppy meni hienosti, ei karannut houkutukselle, mutta houkutusta kiertäessä Mizz'ä kiinnosti ihan liikaa pehmolelu, en uusinut tehtävää, koska tuli tunne, ettei tehtävä menisi paremmin. Kyltin 8 jälkeen Mizz jäi haistelemaan lattiaa ja jäi minusta jälkeen. Saatiin kuitenkin hyväksytty tulos 76 pistettä :)

Näistä kisoista treenilistalle parempaa seuraamista, kontaktia sekä häiriötreenejä :)




keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Maaliskuun kuulumisia

Maaliskuussa käytiin mölleilemässä rally-toko kisoissa Kuopion palvelus ja seurakoiraharrastajien hallilla, tämä oli tosi hyvä harjoitus, kun oli meille uusi paikka. Mölleissä saatiin hyväksytty tulos ja roppakaupalla kokemusta 😊 Jatkettiin myös ohjatussa rally-toko treeni ryhmässä sunnuntaisin, siellä on harjoiteltu ylempien luokkien  kylttejä.

Tokon valmennustreeneissä opeteltiin  maaliskuussa kauko-ohjauksista maahan-istu sekä seiso-istu , jäävistä liikkeistä harjoiteltiin seisomista ja maahanmenoa. Kotona harjoiteltiin ohjatuissa treeneissä opeteltuja juttuja sekä mm ruutua, merkin kiertoa ja seuraamista. 

Agility vakiotreeneissä erimittaisia rata pätkissä opeteltu ohjauksia, rytmityksiä sekä ohjauksiin tulemista. Kerran oli yksityistuntikin, siinä keskityttiin puomin harjoitteluun. Puomi on ollut Mizz'lle jännittävä este, koska muutaman kerra horjahti kääntyessä, kun oli tarkoitus alkuun opetella alasmenoa. Harjoittelua muutettiin niin, että " juoksutan" matalaa puomia läpi omatoimitreeneissä, näin on saatu varmuutta esteelle. 

Maaliskuussa treffattiin työkaverin bordercollie Vekun kanssa meidän lenkkeily maastoissa. Alkuun pojat vähän murahtelivat toisilleen, mutta onneksi tulivat lopuksi hyvin juttuun ja tykkäsivät juosta porukalla.




 Hankiaisilla 🌞

Uuteen häkkiin totuttelemassa 😊