maanantai 26. maaliskuuta 2018

Viikonloppuna kotitreenejä

Kokonaan vapaa viikonloppu, eikä muutakaan menoa ollut, niin ehdin koirien kanssa ulkoilla paljon ja Mizzin kanssa treenaillan kaikenlaista mukavaa.
Treenattiin Mizzin kanssa lenkillä seuraamista, suoraan eteenpäin muutaman askeleen verran, kääntymistä vasemmalle ja oikealle, täyskäännöksiä vasemmalle ja oikealle sekä sivuaskelia vasemmalle. Aika kivasti onnistui, aluksi oli ihmeissään, koska tähän asti on treenailtu enimmäkseen sisätiloissa. Ulkona treenattiin merkki tolpan kiertämistä sekä luoksetuloa ja sivulle tulemista. Sisällä treenailtiin maahanmenoa ja istumista, vähän tehtiin myös näitä sekaisin, hyvin erotti mitä piti tehdä 😊

"Toko" treenien lisäksi on harjoiteltu sisälle tulemista pihalta, kun saa olla vapaana niin käskystä siirrytään ulko-ovelle, tämän oppi tosi nopeasti. Aluksi kutsuin luokse ja kuljetus namin avulla ovelle ja sanoin muutaman kerran "sisälle", nyt on riittänyt sana sisälle ja Mizz lähtee ovea kohti ja itse lähden samaan aikaan ovea kohti ja pääsen palkkaamaan runsaasti 😊
Viikottainen kynsien leikkuu sujuu hyvin, ensin rauhoittuminen syliin ja sitten saa leikattua kynnet helposti, nameja saa toki jokaisen tassun jälkeen.

 Kaverina lumitöissä 😊



Väsynyt papparainen 😍

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Pari viikkoa hurahtanut taas niin nopeasti 😮 Viikkoja rytmittää mukavasti Mizzin  kanssa treenailu,  tällähetkellä käydään  tiistaisin  ProPerrolla agility treeneissä, keskiviikkoisin  babyDoboilemassa,  sitä on enää kaksi treeni kertaa tähteellä, torstaisin  petutokoilua Ponderalla.



Pentutokoilu treeneissä lepotauolla 

Hampaat ovat nyt kaikki vaihtuneet pysyviin, viimeinen maitokulmahammas lähti pari päivää sitten.  Viikko sitten vielä pelkäsin, että yläkulma hampaat ei lähde ilman eläinlääkärissä käyntiä, koska uudet hampaat olivat jo näkyvissä, mutta onneksi ne leikkiessä irtosivatki  ihan helposti.

Käytiin kyläilemään meidän vanhimman pojan  luona, siellä seurustelun lomassa Mizzin  kanssa harjoiteltiin  peruuttamista rappusten alimmalla askelmalle.



Ulkoiltu on aika monipuolisesti, hihanassa sekä vapaana. Ns. kaupunkikävelyllä on käyty ennen Dobo ja toko treenejä Kuopiossa. Kotipihalla on ollut mukana lumitöissä, pihalla on vain  leikitty, mutta on myös treenailtu mm. luoksetuloa,  sivulle tulemista, esteen siivekkeen kiertoja.

 Eipä pelota lumilinko 😊





sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Aktiivinen viikko takana

Maanantaina joutui Mizz olemaan pitempään kotona, että ei ollut aikuisia paikalla, poika ja tytär olivat olleet enimmäkseen yläkerrassa,  niin oli muotoillut meidän sohvaa uusiksi 😮, ilmeisesti oli ollut tylsää. Illalla puuhailtiin sitten toko kotiläksyjä,  paikalla istumista etupalkalla, seuraamista ja luoksetuloa.

Tytär lähetti whatsappiin kuvan 😂

Tiistaina 6.3. agility treenit ProPerrolla, kouluttajana oli Harri. Tehtiin kuvassa olevaa "rataa" (kuvassa mittasuhteet ei ole oikein). Ensin tehtiin 1 ja 2 esteet muutaman kerran ennenkuin jatkettiin putkelle.  Pari kertaa Mizz meni esteitä 4 ja 5 edestakaisin niin, että olin  kokoajan 5 esteen takana palkkaamassa. Putkelle lähetys ja itse 5 esteen taakse, hienosti Mizz ohjautui putkelta esteille 4 ja 5 😊 Mentiin myös rata kokonaan. Välillä leikittiin lelulla. Lelu ja nami palkkaamiseen lisäksi pitää itse muistaa kehua sanallisesti ja iloisella äänellä runsaammin 😀


Keskkiviikkona 7.3. aloitettii Babydobo kurssi. Ekalla kerralla tutustuttiin erilaisiin tasapainotynyihin, tikapuihin, "pallomereen" ja harjoiteltiin kontaktia. Mizz sai tehdä tasapainoilua kahdella tyynyllä. Lisäksi opeteltiin  venyttely ja avausliikkeitä.


Torstaina 8.3. vuorossa pentutoko treenit Ponderalla. Opeteltiin seisomaan jäämistä porukalla, Pirjon kanssa katsottiin mitenkä on seuraamisen ja perusasennon opettelu edistynyt. Mizz osaa hyvin  käyttää takapäätään vasemmalle käännyttäessä, ohjaajalla vielä opettelua käden paikalla pitämisessä 😉 Perusasentoon tulee jo mallikkaasti. Mizz sai kehuja kouluttajalta 😊 Väliajalla harjoiteltiin omatoimisesti seisomista ja alustalle menoa ja leikittiin. Kotiläksyksi saatiin  peruuttamisen opettelua ohjaajasta poispäin.

Perjantaina ulkoiltiin ja leikittiin sisällä.

 




Lauantaina 10.3. mentiin  katsomaan  mölliagilitykisoja Mizzin  kanssa. Tälläista  harjoittelua lisää, kun vain on mahdollista. En ollut heti varautunut Mizzin  reaktioon,  kun menimme hallille ja juuri oli koira radalla menossa putkeen, Mizz haukahti ja hypähti aitaa vasten. Sain kuitenkin Mizzin kontaktiin ja kävelimme radan lähellä hyvässä kontaktissa 😀 Ihmisten  ohittaminen on Mizzille haasteellista, kun pitäisi päästä kaikki morjestamaan, mutta tässä saatiin  hyvää harjoitusta, kun kävelimme ihmisten ohitse useampaan kertaan. Tavattiin siellä Mizzin  ja Discon siskopuoli Hilppa, joka asuu Kuopiossa. Sisarpuolet pääsivät vapaana olevalla kentällä hieman leikkimään.

Harjoiteltiin  mölleissä myös rauhoittumista ja paikallaan olemista.

Samaisella Kuopio reissulla käytiin  Mustissa&Mirrissä ostamassa puruluita ja uusi lelu. Siellä saatiin  mitattua todellinen paino Mizzille, ei kotimittaus enää onnistu kunnolla. Mizz painoi 15 kg ja säkäkorkeudeksi mitattii torstaina kotona 50 cm. 

Ostoksilla 😁

Kotona ylpeä uuden lelun omistaja 😍

❤Diamond Heart ❤

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Doboa testaamassa 😊

Viime viikolla agility ja pentutoko treenien lisäksi käytiin  ekaa kertaa kokeilemassa Mizzin  kanssa Dobo,  se oli molemmista mukavaa. Jäi kuvat ottamatta, mutta jospa saatais joku kuva otettua, kun tällä viikolla aloitetaan Babydobo kurssi. Hauskaa oli Dobo tunnilla, kun Mizz tarjoili hyvin herkästi peruuttamista lähellä oleville tasapainotyynyille.   Anita kouluttaja kehui Mizzin keskittymistä ja rauhallista tekemistä 😊

Agility treeneissä tehtiin  pientä rata pätkää: hyppy-putki-putki- hyppy-putki-putki-pituus (yksi palikka). Hienosti jaksoi keskittyä treeneissä, välillä vähän leikittiin ja ennen omaa vuoroa harjoiteltiin  kontakti kävelyä.

Pentutokossa saatiin paljon hyviä vinkkejä. Monta kotitehtävää saatiin: maahanmenoa nopeasti palkaten eteen ja myös etemmäksi, luoksetuloa suoraan vasemmalle sivulle lelu palkalla, paikalla istumista, luopumista makupalasta. Saatiin ohjeita kaukokäskyjen  opettamiseen maahan-seiso.

Loppuviikosta pari päivää otettiinkin vähän rennommin ja ulkoiltiin  paljon kauniissa säässä. Nemo on kyllä alkanut vahettua, koska ei jaksa enää kovin hyvin kolmen kilometrin lenkkeilyä. Nemo lähteekin jatkossa mukaan lyhyemmille aamu- ja iltakävelyille sekä saa liiku omassa pihassa omaan tahtiin.

 Mizzillä vauhtia piisaa 😍