sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Tavoitteita 2020

Tavoitteita sekä alustavia treenisuunnitelmia miettinyt tälle vuodelle 2020. Päälajina säilyy agility ja siinä sivussa rally-tokoillaan. Rally treenien siivellä treenaillaan myös tokoa, mutta katsotaan miten aika riittää enemmän sen treenailuun, eikä ole ollenkaan varmaa kisataanko tokossa tänä vuonna.




Agilityssa tavoitteena saada kontakti esteet kuntoon, tähän panostetaan nyt alkuvuodesta erityisesti omatoimitreeneissä. Tavoitteena puomille ja keinulle rentoa ja mukava tekemistä, A-este sujuu aika hyvin. Lisäksi jatketaan vihjesanojen opettelua, este erotteluja sekä itsenäistä tekemistä. Kepeille lisää treeniä häiriössä sekä erilaisia kulmia. Kisoihin pyritään menemään kerran kuussa, jos vain minun työvuorot sen sallivat. Kisoihin tavoitellaan hyvää yhdessä tekemistä :)
Treenit jatkuu Pro Perrolla viikottain valmennusryhmässä, omatoimitreeneiä noin kerran viikossa, yksityistunilla noin kerran kuussa, Pro Team leirillä kolmena lauantaina kevät kaudella.



Rally-tokossa on tavoitteena saada hyväksytyt tulokset voittaja luokasta. Haasteellisin asia tällä hetkellä on peruuttaminen sivulla suoraan. Vähitellen on tarkoitus aloittaa myös mestari luokan kylttien opetteleminen.
Rallyssa treenit pääasiassa omatoimi treenejä, 1-3 kertaa kuussa käydään ohjatuissa treeneissä MiDog rallytokovalmennusryhmässä. Saanalta saadaan hyviä kotitehtäviä muutaman kerran kuussa.

Muita tavoitteita/suunnitelmia tälle vuodelle:
  • Ollaan mukana hyppytekniikkavalmennus ryhmässä maaliskuulle asti, mutta on tarkoitus pitää jatkossakin omatoimitreeneissä hyppytekniikkaa mukana sekä käydä välillä päivittämässä ohjeita Lauralla.
  • Jumppaamista kotona ja silloin tällöin ohjatuissa treeneissä Houndylla.
  • Riittävästi vapaana ulkoilua, kehonhuoltoa hieronnalla, osteopatialla sekä fysioterapialla
  • Ohjaajankin fysiikkaan parannusta fysiikkatreeneillä sekä metsässä juoksemalla :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti