sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Aktiivinen viikko takana

Maanantaina joutui Mizz olemaan pitempään kotona, että ei ollut aikuisia paikalla, poika ja tytär olivat olleet enimmäkseen yläkerrassa,  niin oli muotoillut meidän sohvaa uusiksi 😮, ilmeisesti oli ollut tylsää. Illalla puuhailtiin sitten toko kotiläksyjä,  paikalla istumista etupalkalla, seuraamista ja luoksetuloa.

Tytär lähetti whatsappiin kuvan 😂

Tiistaina 6.3. agility treenit ProPerrolla, kouluttajana oli Harri. Tehtiin kuvassa olevaa "rataa" (kuvassa mittasuhteet ei ole oikein). Ensin tehtiin 1 ja 2 esteet muutaman kerran ennenkuin jatkettiin putkelle.  Pari kertaa Mizz meni esteitä 4 ja 5 edestakaisin niin, että olin  kokoajan 5 esteen takana palkkaamassa. Putkelle lähetys ja itse 5 esteen taakse, hienosti Mizz ohjautui putkelta esteille 4 ja 5 😊 Mentiin myös rata kokonaan. Välillä leikittiin lelulla. Lelu ja nami palkkaamiseen lisäksi pitää itse muistaa kehua sanallisesti ja iloisella äänellä runsaammin 😀


Keskkiviikkona 7.3. aloitettii Babydobo kurssi. Ekalla kerralla tutustuttiin erilaisiin tasapainotynyihin, tikapuihin, "pallomereen" ja harjoiteltiin kontaktia. Mizz sai tehdä tasapainoilua kahdella tyynyllä. Lisäksi opeteltiin  venyttely ja avausliikkeitä.


Torstaina 8.3. vuorossa pentutoko treenit Ponderalla. Opeteltiin seisomaan jäämistä porukalla, Pirjon kanssa katsottiin mitenkä on seuraamisen ja perusasennon opettelu edistynyt. Mizz osaa hyvin  käyttää takapäätään vasemmalle käännyttäessä, ohjaajalla vielä opettelua käden paikalla pitämisessä 😉 Perusasentoon tulee jo mallikkaasti. Mizz sai kehuja kouluttajalta 😊 Väliajalla harjoiteltiin omatoimisesti seisomista ja alustalle menoa ja leikittiin. Kotiläksyksi saatiin  peruuttamisen opettelua ohjaajasta poispäin.

Perjantaina ulkoiltiin ja leikittiin sisällä.

 




Lauantaina 10.3. mentiin  katsomaan  mölliagilitykisoja Mizzin  kanssa. Tälläista  harjoittelua lisää, kun vain on mahdollista. En ollut heti varautunut Mizzin  reaktioon,  kun menimme hallille ja juuri oli koira radalla menossa putkeen, Mizz haukahti ja hypähti aitaa vasten. Sain kuitenkin Mizzin kontaktiin ja kävelimme radan lähellä hyvässä kontaktissa 😀 Ihmisten  ohittaminen on Mizzille haasteellista, kun pitäisi päästä kaikki morjestamaan, mutta tässä saatiin  hyvää harjoitusta, kun kävelimme ihmisten ohitse useampaan kertaan. Tavattiin siellä Mizzin  ja Discon siskopuoli Hilppa, joka asuu Kuopiossa. Sisarpuolet pääsivät vapaana olevalla kentällä hieman leikkimään.

Harjoiteltiin  mölleissä myös rauhoittumista ja paikallaan olemista.

Samaisella Kuopio reissulla käytiin  Mustissa&Mirrissä ostamassa puruluita ja uusi lelu. Siellä saatiin  mitattua todellinen paino Mizzille, ei kotimittaus enää onnistu kunnolla. Mizz painoi 15 kg ja säkäkorkeudeksi mitattii torstaina kotona 50 cm. 

Ostoksilla 😁

Kotona ylpeä uuden lelun omistaja 😍

❤Diamond Heart ❤

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti